Uusi Opetellaan-pelisarja

Ilo syntyy oivaltamisesta ja yhdessä tekemisestä!

Tactic tarjoaa lapsille iloisia oppimisen kokemuksia ja tuo markkinoille uuden Opetellaan-oppimistuotesarjan. Pelit on kehitetty yhdessä suomalaisten opettajien kanssa ja ne on valmistettu mm. kierrätyspahvia hyödyntäen tehtaallamme Porissa. Lapset ovat tärkeässä roolissa tuotekehityksessämme. ”Tarjoamme lapsille juuri heidän ikätasoonsa ja kehitysvaiheeseensa sopivaa tekemistä. Näin lapset saavat myönteisiä tunnekokemuksia ja iloa, mikä innostaa oppimaan lisää. Lapsuudessa luomme pohjaa elinikäiselle oppimiselle ja lapsen käsitykselle itsestään oppijana.” sanoo uutta sarjaa luotsaava tuoteryhmäpäällikkö Lotta Jansén. Lotalla on pitkä kokemus oppimistuotteista niin tuotekehityksen parissa kuin aiemmin opettajana.

Uudesta tuoteperheestä on helppo valita lapselle sopivan tasoinen peli. Ikämerkintä kannessa helpottaa lahjan ostamista vaikkapa lapsenlapselle tai kummilapselle. Lisäksi QR-koodi pelien takakannessa avaa pelin sääntövideon. Videot löytyvät myös Tacticin YouTube-kanavalta.

Sarjan ensimmäiset pelit on otettu innolla vastaan sekä Suomessa että monessa muussa maassa. Maailman lapset -peli on jo ehditty kruunata Vuoden Lelu 2021 -voittajaksi, oppimispelien ja -lelujen kategoriassa, Puolassa. Peliä arvioidaan näin: ”Vaikka ihmiset maailmassa ovat erilaisia, he ovat kaikki tasa-arvoisia. […] Tämä peli on täydellinen johdatus uteliaisuuteen ja toisten kulttuurien kunnioittamiseen”

Suomessa pelejä on kommentoitu mm. näin:

  • Opetellaan VÄREJÄ JA MUOTOJA, ikä 3+ ”Selkeät värit ja muodot.”
  • Opetellaan NUMEROITA, ikä 4+ ”Eri tasoja. Lapset pitivät pelistä kovasti!”
  • Opetellaan KIRJAIMIA JA SANOJA, ikä 4+ ”Hyvä että etenee helposta vaikeaan. Iloiset värit!”
  • Opetellaan LUONTOA, ikä 4+ ”Tarkistuskuva takana on hyvä!”
  • Ensimmäinen TIETOPELINI, ikä 4+ ”Hauskat kysymykset.”
  • MAAILMAN LAPSET, ikä 5–10 ”Lapset haluavat pelata peliä uudelleen ja uudelleen!
Selaa kuvastoa

Löydät kaikki Opetellaan-tuotteet täältä.

Ajankohtaista

Plaston lelut inspiroivat luovaan arkeen

Mennään hetkeksi ajassa taaksepäin 1970-luvun Suomeen. Silloin jo lähes 20 vuotta leluja valmistanut Plasto loi hittituotteen, joka jätti lähtemättömän jäljen suomalaisten kollektiiviseen muistiin. Tämä ikoninen lelu on tietenkin ’Kurkkumopo’, oikealta nimeltään Kuueläin Kurkkumaasta.

Read More »

Plaston ikoniset lelut kestävät leikkiä ja aikaa

Plasto on suomalainen leluvalmistaja, jonka korkealaatuiset ja turvalliset lelut ovat tuottaneet iloa lapsille jo seitsemän vuosikymmenen ajan. Ahvenanmaalla Maarianhaminassa sijaitseva tehdas valmistaa käytännöllisiä ja ajattomia suosikkileluja, jotka innostavat mielikuvitukselliseen tekemiseen ja kestävät kovimmatkin leikit – sukupolvelta toiselle.

Read More »

MÖLKKY® ja KARHU yhdistävät voimansa

MÖLKKY® on ylpeä saadessaan olla osa erityistä yhteistyötä legendaarisen suomalaisen urheilubrändin KARHUn kanssa. Maaliskuussa lanseerattava KARHU x MÖLKKY® -mallisto juhlistaa kahden ikonisen suomalaisen brändin yhteisiä juuria ja rakkaudesta ulkoiluun syntynyttä kulttuuria.

Read More »