Tactic

Tactic - parasta aikaa pelaamassa

Porilainen pelitalo Tactic tunnetaan kekseliäistä ja laadukkaista lautapeleistään, jotka koukuttavat miljoonia pelaajia ympäri maailman. Niin rakastetut klassikot kuin jännittävät uutuudetkin on tehty kestämään kovaa kulutusta. Pelilaudan äärellä unohtuvat niin huolet ja murheet kuin sukupolvien välinen kuilukin. Jokainen pelimme sisältää ripauksen arjen taikaa.

Tiesitkö tämän Tacticista?

1.      Tactic on aito porilainen. Tarinamme alkoi Porista ja Porissa se myös jatkuu. Puolen vuosisadan kuluessa Poriin onkin kasvanut Pohjoismaiden suurin pelitehdas ja sen myötä todellinen lautapelien osaamiskeskittymä.

2.      Tactic on perinteinen perheyritys. Siitä hetkestä, kun Aarne Heljakka hioi ensimmäistä menestyspeliään perheen autotallissa, Tactic on ollut suvun ilo ja ylpeys. Tänä päivänä Markku Heljakka luotsaa yritystä hallituksen puheenjohtajana, kun taas tyttäret Jemina vaikuttaa markkinoinnissa ja Kati tuotekehityksessä.

3.      Tactic on maailmankansalainen. Suomesta on aina lähdetty pää pystyssä maailmalle. Kovan työn tuloksena tuotteitamme myydäänkin jo yli 70 maassa. Esimerkiksi Mölkkyä pelataan aina Australiaa ja Japania myöten. Ranskalaiset ovat niin hulluina peliin, että Pariisissa on jopa Mölkky-cocktailbaari!

4.      Tactic on pelialan uranuurtaja. Jo kauan ennen Roviota ja Supercelliä meillä Porissa kehitettiin toinen toistaan koukuttavampia ja viihdyttävämpiä lautapelejä. Tiesitkö muuten, että Peter Vesterbacka on porilainen, sattumaako?

5.      Tactic on vakaa markkinajohtaja. Olemme Pohjoismaiden suurin pelivalmistaja ja lisäksi merkittävä lelualan toimija. Porin tehtaallamme valmistuu vuosittain lähes viisi miljoonaa lautapeliä vietäväksi maailman joka kolkkaan. Ei ihme, että joulupukin tiedetään tulevan Suomesta.

6.      Tactic on lupaus laadusta. Tarjoamme parhaan mahdollisen valikoiman viihdyttäviä vapaa-ajan pelejä kaikenikäisille pelaajille. Tuurin ja taidon tasapaino sekä loistava hinta-laatusuhde ovat menestysresepti, johon ei koskaan kyllästy.

7.      Tactic on kekseliäs pelinkehittäjä. Rakastettujen klassikoiden rinnalle valitsemme tuotantoon kiehtovimmat uudet peli-ideat tunnustellen tarkasti maailman pelitrendejä. Myös digitaalisuus sopii hyvin lautapelien kylkeen; jo kymmenillä peleillämme on omat mobiilisovelluksensa.

8.      Tactic on ekologinen valinta. Valmistamme kaikki pelit ympäristöystävällisenä lähituotantona Porissa. Tiedämme tarkasti materiaalien alkuperän, hyödynnämme laajasti kierrätettäviä materiaaleja ja tunnemme koko tuotantoketjun.

9.      Tactic on muutakin kuin pelejä. Pelien lisäksi olemme myös merkittävä lastenkirjojen kustantaja sekä lelukehittäjä ja –jakelija. Omaa tuotantoamme ovat muun muassa Pohjolan luonnon innoittamat Lumo Stars -hahmot, jotka seikkailevat kirjoina, pehmoleluina sekä omassa applikaatiossa.

10.  Tactic on myös lisenssivalmistaja. Omien pelibrändien lisäksi valmistamme ja jälleenmyymme lisenssiversioita useista suosikkipeleistämme.

Yhdessä ELY-keskuksen kanssa kohti kestävämpää tulevaisuutta

Tactic Games Oy on saanut ELY-keskuksen tukea investoidakseen tuotantoon, mikä auttaa vastaamaan kysyntään ja kilpailemaan markkinoilla. Investoinnit kohdistuvat kapasiteetin nostamiseen, ekologisemman tuotantoprosessin luomiseen ja muovin käytön vähentämiseen. Tämä osoittaa yrityksen sitoutumisen vastuulliseen ja kestävään kehitykseen, samalla parantaen kilpailukykyä ja luoden pohjan kestävälle kasvulle.

Lue aiheesta lisää alla olevasta artikkelista.

Lautapelimarkkinoiden kasvun tukeminen

Tactic Games Oy on ottanut askelen kohti kestävämpää ja kilpailukykyisempää tulevaisuutta päätöksellään tehdä merkittäviä investointeja tuotantoon. Yritys on tarkastellut huolellisesti markkinatilannetta ja huomannut lautapelimarkkinoiden jatkavan tasaisen kasvunsa maailmanlaajuisesti. Samanaikaisesti oma tuotanto kärsii jatkuvasta kapasiteettipulasta, mikä on aiheuttanut haasteita vastata kysynnän kasvuun ja kilpailla tehokkaasti markkinoilla. Näihin merkittäviin investointeihin Tactic on saanut tukea ELY-keskukselta.

Lue lisää

Lautapelimarkkinoiden kasvun tukeminen

Tactic Games Oy on ottanut askelen kohti kestävämpää ja kilpailukykyisempää tulevaisuutta päätöksellään tehdä merkittäviä investointeja tuotantoon. Yritys on tarkastellut huolellisesti markkinatilannetta ja huomannut lautapelimarkkinoiden jatkavan tasaisen kasvunsa maailmanlaajuisesti. Samanaikaisesti oma tuotanto kärsii jatkuvasta kapasiteettipulasta, mikä on aiheuttanut haasteita vastata kysynnän kasvuun ja kilpailla tehokkaasti markkinoilla. Näihin merkittäviin investointeihin Tactic on saanut tukea ELY-keskukselta.

Lue lisää