Opetellaan tunteita

Miten ja miksi lapsen tunnetaitoja kannattaa kehittää?

Lapsi kokee päivän aikana monenlaisia tunteita, mutta hänellä ei vielä ole sanoja, joilla kertoa tunteistaan. Siksi tunteet näkyvät ja kuuluvat. Lapselle on hyvä opettaa, että tunteet ovat sallittuja, ne kuuluvat elämään ja saavat näkyä, mutta niitä on hyvä osata myös hallita.

Annetaan tunteille nimet

Lapsi oppii tunnesanoja arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Sanoita pienenkin lapsen tunteita erilaisissa tilanteissa vaikkapa näin ”Jännittääkö sinua?” ”Taisit tulla iloiseksi vaarin tapaamisesta.” Lapsi huomaa, että aikuinen ymmärtää hänen sisäisiä tunteitaan, mikä rauhoittaa lasta. Lapsi oppii kuvaamaan omia tunnetilojaan.

Tunteiden sanoittamista voi harjoitella pelien ja kirjojen avulla. Tunnistetaan tunteita ilmeistä, esitetään itse erilaisia tunnetiloja ja keskustellaan tunteiden syistä ja seurauksista.

Ohjaa lasta tunnistamaan tunteita

Keskustelkaa yhdessä vaikkapa kirjojen hahmojen tunteista: ”Miltä hahmosta tuntuu? Miksi sillä on tuollainen ilme?”

Ohjaa lasta huomaamaan, mitkä merkit kertovat tietystä tunteesta, esimerkiksi kirjan kuvassa hahmon ilme ja asento.

Vähitellen lapsi oppii tunnistamaan ja nimeämään omia tunteitaan ja ymmärtämään, että myös muilla lapsilla on tunteet.

Kuvat: FamVeld / Shutterstock.com

Lapset oppivat jäljittelemällä

Kerro ääneen omista tunnetiloistasi. Selitä lapselle, miksi sinua harmittaa jokin asia tai mikä tänään ilahdutti.

Kannattaa myös miettiä, millaisen mallin itse antaa lapselle – miten teidän perheessänne ilmaistaan tunteita?

Keskustelkaa tilanteiden jälkeen

Kun lapsi tekee jotain, mikä saa toisen pahoittamaan mielensä, kerro lapselle, miltä toisesta tuntuu.

Kysy, miltä lapsesta itsestä tuntuisi, jos joku tekisi samoin hänelle. Kuvittelemalla itsensä toisen asemaan lapsi oppii empatiaa.

Tunteiden tunnistaminen ja hallitseminen auttaa lasta tulemaan toimeen muiden lasten kanssa. Kavereiden saaminen on helpompaa ja ryhmässä toimiminen sujuvampaa.

Opetellaan tunteet -peli

Tämä 56 palan palapeli tarjoaa aikuiselle ja lapselle mahdollisuuden tutkia erilaisia tunteita yhdessä. Vähitellen lapsi voi oppia ymmärtämään omia tunteitaan ja löytää sanat, joilla niistä voi puhua.

– Laadukas 56-palainen palapeli on täynnä yksityiskohtia tutkittavaksi!

– Mukana 33 hauskaa tehtäväkorttia oppimisen tueksi.

– Auttaa lapsia ymmärtämään, mistä eri tunteet voivat syntyä.

Löydät kaikki opetellaan-sarjan tuotteet täältä.

Videoita

Ajankohtaista

BRUDER on yritys, joka uskoo onnen levittämiseen lelujen kautta!

BRUDER on yritys, joka uskoo onnen levittämiseen lelujen kautta! Heidän maailmanlaajuisesti tunnettu tuotenimensä on saanut lapset hymyilemään useiden vuosien ajan. Mikä tekee BRUDERista erityisen? BRUDER keskittyy valmistamaan leluja, jotka eivät tarjoa vain hauskoja hetkiä leikeissä, vaan myös turvallisia sellaisia.

Read More »

Suomen suurin lelujen ja pelien valmistaja Tactic Games ostaa Plaston

Suomalaisen leluteollisuuden vankka perinne saa jatkoa, kun porilainen lautapeleistä, ulkopeleistä ja leluista tunnettu Tactic Games ilmoitti tänään ostavansa 70-vuotiaan Ahvenanmaalla sijaitsevan AB Plasto Oy:n. Yrityskauppa tulee yhdistämään kaksi perinteikästä lelualan toimijaa, joiden syvällä suomalaisessa arvomaailmassa olevat juuret lujittavat entisestään kotimaisen lelutuotannon tulevaisuutta.

Read More »